Kingis-chinchillan sijoitus


Sijoituschinchilla asuu kotonasi lemmikkinäsi. Sinä hoidat sitä ja huolehdit sen hyvinvoinnista. Eläin on kuitenkin kasvattajan käytössä astutuksiin. Tärkein ominaisuus sijoituskodissa on yhteistyökyky ja luotettavuus! Sijoituschinchillaa voidaan myös käyttää näyttelyissä. Kaikki sijoituscincuni eivät kuitenkaan käy näyttelyissä, jos sijoitusomistajalla ei siihen ole kiinnostusta.

Sijoitan lupaavia chinchilloja asumaan sijoituskoteihin. Kasvatukseni päätavoitteena ovat hyvät lemmikit, jotka ovat terveitä ja joilla hyvä luonne, sekä lisäksi pyrin kauniiseen ulkonäköön. Valitsen sijoituskodit huolellisesti.

Sijoitusnaaras siirtyy sijoituskodin omistukseen yhden tai kahden poikueen jälkeen ja sijoitusuros yhden tai useamman (max. 3) astutuksen jälkeen. Poikueiden määrät ja ajankohdat sovitaan etukäteen sijoitussopimuksessa. Sijoitus kestää yleensä 1-3 vuotta.

Sopimuksen mukaan astutus tapahtuu yleensä ensisijaisesti sijoituskodissa tai kasvattajan luona. Astutus kestää n. 3-4 kk, jonka ajan tulevat vanhemmat elävät yhdessä pariskuntana. Sijoitusnaaras synnyttää poikueen meillä ja hoidan poikaset itse. Poikaset rekisteröidään Kingis-chinchilloiksi.

Sijoituskoti kustantaa itse normaalit eläimestä aiheutuvat kulut esim. ruoat, purut ja kylpyhiekka. Sijoitusomistajalla on velvollisuus ilmoittaa, jos chinchilla sairastuu tai loukkaantuu sekä hän on velvoitettu viemään eläin asiansa osaavalle eläinlääkärille.

Mahdolliset eläinlääkärikulut maksetaan seuraavasti:

- Jos eläin loukkaantuu tapaturmassa, maksaja on se sopimuksen osapuoli, joka hoidosta on ollut vastuussa.
- Jos eläin sairastuu, maksetaan kulut puoliksi.
- Naaraan tapauksessa kasvattaja maksaa tiineyteen liittyvät kulut.

Sijoituksesta teemme kirjallisen sijoitussopimuksen, joilla pyrin varmistamaan chinchilloilleni mahdollisimman hyvän, asiantuntevan kodin sekä oikean hoidon ja selvät "pelisäännöt" kummallekin osapuolelle. Sopimukset on laadittu kaikkien parasta ajatellen niin chinchillan, sijoitusomistajan kuin kasvattajankin.

Sijoituschinchillasta maksetaan kasvattajalle takuuraha, joka palautetaan, kun kaikki siitoskerrat on käytetty.


Sijoituschinchillan hyvät puolet:

- Saat chinchillan, jolla on sellaisia positiivisia ominaisuuksia, että kasvattaja haluaa kyseisen chinchillan osaksi kasvatustaan.
- Kasvattaja auttaa ja neuvoo sinua ongelmatilanteissa (tämä pätee kyllä luonnollisesti myös ostochinchillaan).
- Sinulla on oiva mahdollisuus seurata chinchillasi poikasten kasvua ilman, että sinun täytyisi itse sitoutua poikasten tuomaan vastuuseen.

Sijoituschinchillan huonot puolet:

- Sijoitusnaaraan tapauksessa cincu asuu kasvattajalla poikasten hoidon ajan (joissain tapauksissa myös astutuksen ajan) eli joudut olemaan siitä erossa useamman kuukauden. Meille sitä voi tulla kyllä katsomaan. Sijoitusuroksen tapauksessa meillä on yleensä ollut niin, että naaraani voi tulla asumaan sijoitusuroksen luokse, jolloin uros saa olla koko ajan omassa kodissaan. Eli jos erossa olo on kompastuskivi sijoitukselle, on uros parempi vaihtoehto.
- Sijoituschinchillaa ei voi kastroida tai steriloida sijoitusaikana. Mutta sen jälkeen se on mahdollista ja autan mielelläni jälkihoidossa. Voin siis viedä cincun leikkaukseen lääkärille ja hoitaa jälkihoidon, joka kestää yleensä noin viikon.

Minulla on tällä hetkellä useampi cincu sijoituksessa ja olen ollut erittäin tyytyväinen kaikkien sijoitusomistajieni eläinten hoitoon, luotettavuuteen ja yhteistyökykyyn. Haluankin sanoa heille isot kiitokset avusta ja tuesta kasvatukseni suhteen, sillä olette kasvatukseni yksi tärkeimmistä kulmakivistä. Toivottavasti jatkossakin löytyy samanlaisia sijoituskoteja!?

Luotettavat ja yhteistyökykyiset sijoituskodit ovat Kingis-kasvatukselle kultaakin kalliimpia, sillä haluan pitää kotona majailevien cincujeni määrän kohtuullisena, jotta kaikille riittää tarvitsemaansa ja ansaitsemaansa aikaa sekä huomiota!

Sijoitan chinchilloja ensisijaisesti 100 km säteellä Riihimäeltä, mutta sijoitus on mahdollinen myös kauemmas, jos sijoituskodilla on kuljetusmahdollisuus ja -halukkuutta tai sijoitusomistaja käy aktiivisesti SLC:n näyttelyissä.

Jos olet kiinnostunut saamaan chinchillan sijoitukseen, ota yhteyttä!

HUOM! Yllä oleva kirjoitus kertoo, miten Kingis sijoittaa chinchillan. Se ei siis ole yleinen ohje sijoitukseen vaan jokaisella kasvattajalla on omia käytäntöjään.


<--Takaisin